Kovaa Valuuttaa

Puolustan Terroristia

Edellisen rasismi ja maahanmuuttto aiheisen kirjoitukseni innoittamana ajattelin välillä puolustella tiettyä kansan ryhmää. Aikaisemmin kun tupattiin rasistiksi haukkumaan. (linkki)

Jälleen kerran USA tekee sen: Mumbain iskuissa ”al-Qaidan tyyliä" (linkki)

Jotenkin tulee taas mieleen ajatus "maailmanpoliisin" oikeamielisyydestä ja meidän "vastaanottajien" aliarvioinnista. Tietysti tälläinen Ricen kommentointi varmaan uppoaa jo vanhastaankin vauhkoon Amerikkalaiseen kuulijakuntaa. Pelko kylvetään taas pienten vihjailujen voimalla. Osaltaan tämä lyö lisää vettä kiukaalle myös mainitsemaani maahanmuuttokeskusteluun.

Uutisia seuranneena ja erilaisia terroriuutisiakin lukeneena en kuitenkaan löydä "tyylillistä" yhteyttä Al-Qaidan ja viimeisimmän terrori-iskun välillä.  Siinä missä tämä uusin oli isolla joukolla toteutettu monia pistemäisiä iskuja sisältänyt teko, olen saanut AQ iskuista sellaisen kuvan että ne ovat yleensä pienemmällä porukalla organisoituja iskuja joissa "yhdellä" pamauksella yritetään saada paljon tuhoa aikaan.  

Molemmat tavat ovat tuomittavia mutta voisin jollain tapaa tuomita myös USAn toteuttaman ajojahdinkin. Tuntuu että heiltä on jotenkin langan pää kadonnut ja tuo Al-Qaida on aina hyvä lenkki jolla saa vähän ryhtiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Aika hyvä kysymys. Toisen vapaustaistelija on toisen terroristi.

On kysyttävä että onko (lehtijutun mukaan) kumiveneillä saapunut pieni kommandoryhmä konetuliasein ja räjähtein varustautuneena sellainen porukka joka täyttää al quaidan tunnusmerkistön. No jaa. Ensin pitäisi sopia siitä mikä täyttää al quaidan tunnusmerkistön. Pelkät autopommit tai itsemurhaterroristit eivät ole al quaidan löyhästi sitoman ryhmän ainoita iskutyylejä. Heillähän oli kokonaiset koulutusleirit afganistanissa joissa koulutettiin kokonaisia sotilasosastoja.

Nyt tarkoittamiesi Intian iskujen takana lienee pakistanissa koulutettu kashmir-separatistien terrorijärjestö. Sen yhteyksistä al quaidaan on vaikea sanoa mitään. Ainoa mitä (lehtitietojen) mukaan voidaan sanoa on että terroristit olivat hyvin koulutettuja, murhaavan tarkkoja ja täysin piittaamattomia. Eli terrorijärjestö ei enää vaivautunut pelkkien tollojen tekemiin itsemurhaiskuihin. Tollot saivat vuoden mittaisen koulutuksen joka näkyi intialaisten kommandojen kärsiminä menetyksinä.

Veikkaan että ao terroristit on koulutettu jossain pakistanissa, jonne USA tekee oikeutettuja iskuja, estääkseen vastaavanlaisten ryhmien täydellisen herruuden ja anarkian. Täytyy muistaa että Pakistan on ydinasevaltio joka on kaaoksen partaalla. Valtiollinen ykseys on pakistanin kohdalla pelkkää teoriaa. Terroristien tarkoituksena en usko olevan enempää tai vähempää kuin pakistanin ydinaseiden haltuunotto ajamalla Pakistan ja Intia sotaan. Tämä luultavasti mahdollistaisi nousun ääri-islamilaisten voimien hallintaan pakistanissa ja avaisi heille tien ydinaseisiin.

Siksi ennustan että jonain päivänä yhdysvaltojen, intian tai jonkun muun valtion on tehtävä jotain melko radikaalia pakistanin ydinaseiden suhteen. Terroristit haluavat avointa sotaa joka nostaisi heidän mahdollisuuksiaan valtaan. Intian valtiollinen ykseys lienee myös koetuksella mikäli kashmir-separatistit saavat jatkaa terroriaan vastauksetta.

Minusta yhdysvaltojen ohjushyökkäykset pakistanissa toimivia terroristijärjestöjä vastaan ovat perusteltuja ja asiallisia toimia maailmanrauhan ja ydinaseiden leviämisen estämiseksi. Pakistanin valtiossa ei ole enää valtiollisia elementtejä jotka ainakaan minut rauhoittaen vakuuttaisi sen kyvystä hallinoida omia ydinaseita vastuullisesti.

Jaa... taidampa itse kommentoida nyt kun tuli mieleen ennenkuin joku vääräleuka ehtii asialle.
Ei, en ole USA vastainen. Kiinnostaisi joskus asua ja työskennellä siellä ja olen törmänny muutamaan ihan normaaliin ihmiseenkin tuolta mantereelta.

Asia mikä tökkii on heidän poliittinen tapansa häärätä maailmannäyttämöllä kuin omistaisivat kaiken.

Laajemminkin ero terroristi- ja vapaustaistelijan välillä on lammikkoon liritty viiva. Se on aina tietenkin sanojan mielipide, kummasta on kysymys.

Ihmisen käyttäytymiseen kai kuuluu se, että kun sille aikansa hoetaan jotain, totta tai valhetta, se muuttuu automaattitotuudeksi. Samoinhan käy kun me itsellemme aikamme jotain asiaa valehtelemme niin 10vuoden jälkeen me siihen itsekin uskomme.
Valtioiden harjoittama terrorismi ja sen tutkiminen ei suuremmin tiedotusvälineitä kiinnosta, miksikähän. AQkin lienee ottanut menettelytapansa aivan puhtaasti länsimaisten valtioiden harjoittamasta normaalista, hallitsemista ja valtaatukevasta toiminasta. Tosin Tampereen rauhantutkimuslaitoksellakaan ei oikein saateta asiaa selvittää. Valtion harjoittama terrorismi on isoimpia tabuja koko maailmassa. Pitää vaan koittaa repiä auki. Juurihan tuolla Thaimaassakin terooristit valloittivat lentokenttiä ja nousivat demokraattisesti valittua hallitusta vastaan.
Ai nehän olikin rikkaita ja hyväosaisia kun siellä vähän purnasivat.
ilkivaltaa, ei sen kummempaa.

Totta siviilitarkkailija, varmaan tulee tilanne milloin muiden pitää puuttua tilanteeseen. Kommentillani halusin vain kyseenalaistaa heidän poliittisen eliittinsä päätöksentekokykyä. Menneisyydestä on kumminkin sen verran esimerkkejä siitä kuinka heppois ja jopa väärennetyin perustein on hyökätty erinäisiä ryhmittyä kohtaan.

Taisimpa tuossa lukaista että jopa itse pressa oli pahoillan kun Irakin ydin/bioase uhka oli niin väärin arvioitu aikoinaan.

Toivon että uusi hallinto on enemmän "kartalla" :D

Tapanille.

Niinhän se taitaa olla. Yleensä terroristi sanaa käytetään muiden toimesta ja vapaustaistelija termiä heidän omasta toimestaa. Joskus tämä termi terroristi saattaa jälkikäteen kun historiaa kirjoitetaan kääntyä tuoksi vapaustaistelijaksi.

Mitä tulee valtion harjoittamaan terroriin voisin osittain lukea tuon USA:n omiin asukkaisiinsa kohdistaman pelottelun osaksi sitä.

Tapani, uusi kirja luvussa, Valtiot ja terrorismi : katsaus propagandan luomien kulissien taakse / Hannu Yli-Karjanmaa

Salaliittoteoriaa vai todellisuutta?

Olet todella oikeassa. Valtion harjoittama henkinen terrorismi lienee julkisuudessa käsitelty vieläkin suuremmassa hiljaisuudessa kuin valtioitten harjoittama fyysinen terrorismi.
Se mitä on esillä on hyvin yksipuolista ja silmäistä. Ja se on aina oman maan ulkopuolella.
hyi V-venäjä, Kiina, Venäjä, Kongo, Zimbabve jne.
Oikeinkun miettii niin tulee vaikutelma, että meilläkin valtio joissain asioissa terrorisoi omia kansalaisiaan. Taitaa esimerkit, mitkä mieleeni tulivat, olla jo artikkelin aihe.
Ikävä on se yleinen käsitys, että vahvemman totuus on oikeampaa kuin heikoimman.

Tapani Niemi...

Tuo henkinen terrori vielä voimistuu kun valtamediat ovat, tietysti aivan luonnostaan, kulloinkin vallalla olevan "totuuden" äänitorvia.
Pitää yrittää kaivella joitain juttuja maailmalta joita olen lukenut missä on ensin suureen ääneen uutisoitu jostain pahasta ja seuraavana päivänä huomattu ettei se ihan niin mennytkään ja korjaus on 1cm x 1cm laatikossa jossain sivulla 23.

Tuntuu välillä että valtamediat ja valta mieluummin hutkivat kuin tutkivat.

Tsetseenit, palestiinalaiset, baskit, kurdit ja suomalaisetkin aikoinaan ovat joidenkin mielestä terroristejä, omasta mielestään vapaustaistelijoita.

Käyttäjän lenkki6 kuva

Kyllä me omahyväisyydessämme vedämme vertoja mille vaan muulle maalle.
Jo Bobrikovin hengiltäpäästäminenkin on muuttunut entistä suuremmaksi laupeuden- ja sankariteoksi.
Todellisuudessahan se oli hyvin varakkaiden nuorten miesten salaliitto, jossa puolustuskyvytön vanhus raa'asti murhattiin porraskäytävään. Murha mikä murha, ja hyvin suunniteltukin.
Onneksi kyseessä oli ulkomainen, sanoisinko maahanmuuttaja, vaikka ei meillä tuolloin ollut vielä ollut mitään omaa maata. Olimme vuorotellen Ruotsin kuningaskunnan ja Venäjän vallan alla satoja vuosia. Venäjä meille sentään antoi autonomian, salli kielen, rahan ja postimerkin. Rikkaatkin saivat omaisuutensa ja virkansa pitää. Maanomistajuudenkin reformoi. Venäjä tosin tapatti suomalaisia sotilaita ympäri maailmaa. Se kuuluisa Mannerheimkin moniin peijaisiin osallistui. Ruotsi taas söi lehmämme, raiskasivat naisemme, pakkoluovutti viljamme, lopusta teki armeijalleen oluet. Rahtasi nuoria ja vähän vanhempia miehiämme ympäri eurooppaa omiin sotiinsa ja jakoi Suomen maat läänityksinä Ruotsin aatelille. Suomalaiset eivät rintamaita saaneet omistaa.
Oliko Bobrikovin murhaaminen yleensäkään viisas teko? Vai olisiko se terrorismia. Jos oli, niin silloinhan terrorismi on sankaritekoja. Mistä vähän katsotaan. Aina kuitenkin näkyy pieni iloinen vanhuksen murha piristävän pientä kansakuntaa jopa yli sadaksi vuodeksi. Patsashan Eugenille pitäis laittaa. Jollei jo ole.

Mitä koitat sanoa Tapani?

np Nothung: Tacka Gud

Käyttäjän lenkki6 kuva

Sitä, että kun kuulee sanan terroristi pitää tarkoin harkita miten sen mieltää ja käyttää vaikka vajavaisiakin empatiataitojaan. Miettiä tarkkaan ennenkuin sen mieltää pahaksi ja tuomittavaksi.
Toisaalta murha on aina murha, tehtiin se sitten mistä vaikuttimista hyvänsä. Ei ole hyvää murhaa tai pahaa murhaa. On vain murha.urha on aina terrorismia, ns "lailliset" kuolemantumiotkin.
Vaan miten on abortti?!?!?!?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja